keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

D-pentue on syntynyt!



Tiistaina aamulla menin sijoituskotiin odottamaan Selman synnytystä. Koko pitkän päivän Selma näytti siltä, että voisi aloittaa koska tahansa.. Illalla 22:30 synnytys vihdoin alkoi, mutta eteni melko hitaasti. Ponnistukset olivat todella onnettomia ja arvelin että joudumme kääntymään eläinlääkärin puoleen. Aamuyöllä keskiviikon puolella tilanne alkoi jo näyttää toivottomalta ja Selma väsyneeltä, joten päätin että lähdetään lääkäriin.

Onneksi päivystävä eläinlääkäri otti meidät vastaan ja päädyimme yhteistuumin keisarinleikkaukseen, koska ei tuntunut kissan kannalta parhaalta vaihtoehdolta jäädä enää odottelemaan ihmettä. Ultrassa näimme ainakin pari sykkivää sydäntä, joten toivoa oli vielä.

Aamulla palasimme viiden ihanan pennun kanssa Selman kotiin. Pentujen värit ovat jo hieman vaihtuneet alustavasta arvioista, koska pentujen kuivettua huomasin, ettei lilat tytöt ehkä olekaan kilppareita, vaan molemmat on klassisia tabbyja. Eli meillä on kaksi klassista lilatabbya, jotka molemmat tyttöjä (painot 84g ja 95g), sinikilpikonnatäplikäs tyttö (109g) ja kaksi siamilaista, tyttö (87g) ja poika (112g).

Olin tänään hieman allapäin ja mietin jo koko emolinjan jättämistä pois kasvatuksestani, mutta muutamien tsemppausten jälkeen en taida olla valmis luovuttamaan näin helpolla. Tietysti tulevaisuudessa tilannetta pitää miettiä tarkoin, jos sama trendi jatkuu. En todellakaan halua kasvattaa emolinjoilla, joissa kaikki synnytykset päätyvät lopulta keisarointiin tai vaativat vierailua eläinlääkärissä. Hyvä siitosnaaras on mielestäni luonnostaan hyvä emo ja synnyttää luonnollisesti ja jos näin ei ole, on jossakin mennyt pahasti vikaan. Tällä hetkellä voin uskoa että kyseessä on vain huono tuuri ja sattuma, mutta jos synnytysvaikeudet tässä emolinjassa jatkuu, ei tyttöjä enää kannata jättää jatkokasvatukseen. Mikään linja ei ole niin tärkeä, etteikö siitoskissojen hyvinvointi menisi kaiken edelle.

Kiitos Kirsin perheelle sijoituskotiin ja viime yönä päivystäneelle eläinlääkärille. Erityiskiitos myös maailman parhaalle miehelleni, joka ajoi Oulusta Liminkaan hakemaan minua ja pentuja lääkäriin (aamuyöllä), avusti kaikista kammoistaan huolimatta meitä leikkauksessa ja vahti tokkuraista emoa aamulla, että minäkin sain välillä nukkua! :)))

4 kommenttia:

saila kirjoitti...

Hienoa, että kaikki lopulta päättyi niin hyvin ja emo hoitaa vauvojaan onnellisena <3
Totta puhut emolinjoista, mutta vielä ei tosissaan kannata luovuttaa. Häntä pystyyn ja iloa pentusista!

Anna Lalla kirjoitti...

Onnea vielä tätäkinkautta ja tosiaan, ei vielä kannata luovuttaa! :)))

minna kirjoitti...

Onnea d- kakaroista :)

Satu kirjoitti...

Onnea, onnea! Ihania värejä ainakin! Samoja asioita olen joutunut miettimään minäkin, Lara on synnyttänyt molemmat pentueensa kuin plop plop plussapalloja vaan, mutta sen tyttären Iiriksen synnytys oli varsin hankala. Sattumaa vai ei - jää seurattavaksi kun teen jatkosuunnitelmia.