sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Reissaamista ym.

Tulin tuossa viime yönä Tampereelta. Olin POROK:n edustajana Kissaliiton liittokokouksessa. Lähdettiin Riinan kanssa jo perjantaina junalla, heti töiden jälkeen. Oltiin yö Tampereella ja aamulla kokoukseen. Kokous loppui just niin tyhmästi että ei ehditty kuuden junaan. Mentiin syömään kivaan ravintolaan ja saatiin pari tuntia aikaa kulutettua, kun seuraava juna tuli vasta kasilta.

Kokous oli ehkä "hyvähenkisin" kaikkiin aiempiin verrattuna missä olen ollut. Joskin venyi taas vähän turhan pitkäksi.. Saatiin Kissaliitolle uusi puheenjohtaja ja hallitukseenkin uutta verta. Rotukirjaus on myös tätä nykyä täysin nelosharrastajien käsissä :-) Pienen rodun kasvattajana pidän myös äärimmäisen tärkeänä sitä, että pentuja ei vuoden alusta saa enää alle kilon painoisena luovuttaa EIKÄ tuoda näyttelyyn. Kyllä "normaalikokoinen" itämainenkin jo luovuttaessa on kilon painoinen. Meillä yleensä jo lähempänä kahta kiloa, kun luovutetaan 14 viikon jälkeen :-) Monelle kotikissaharrastajalle uusi kotikissatodistus on varmasti mukava juttu. Täytyy Nököllekin hankkia heti kun se on mahdollista :)

Yöllä kotiin tullessani Aki kertoi että Tuitulle oli jo perjantaina tullut eg:n viittaava patti kaulalle (ei halunnut huolestuttaa kertomalla aiemmin kun en ollut kotona). Niitä on nyt tällä hetkellä kaksi. Neiti oli saanut kortisoonia heti ja nyt odotellaan maanantaita että päästään ottamaan koepala. Toisaalta ikävää jos kyseessä on eosinofiilinen granulooma, mutta toisaalta parempi ettei ole allergia (jonka testaaminen olisi hankalaa, kun kissaa ei voi tarpeeksi kauaa pitää kortisoonitta ennen testiä). Saa nähdä millainen tulos patovetistä tulee. Jos kyseessä on eg, Tuittu varmasti pystyy elämään ihan hyvän elämän sairaudestaan huolimatta. Mutta koska oireilu on niin voimakasta, varmasti vaatii jatkuvaa kortisoonilääkitystä (pienellä annoksella).

EDIT 20.10.2008:
Voi kääk - tänään selvisi että ei koepalaa voi ottaa kun vasta mielellään ensi viikolla. Kortisooni kuulema nollaa tuloksen? Tuntuu että tätä tietoa tulee niin kummallisesti, että alkaa jo pian ärsyttää. Viime viikolla asiasta ei mainittu mitään, ainoastaan verestä otettaviin allergiatesteihin suositeltiin vähintään 2-3 viikon kortisoonista pidättäytymistä, mahdollisesti pidemmänkin ajan jos annos on suuri. Kohta menee hermot..

Ei kommentteja: