keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua kaikille!

Tänäkin vuonna menemme Akin kanssa jouluksi vanhempieni luokse. Meidän perhe muuten on viime vuodesta kasvanut parilla uudella tulokkaalla. Veljeni tyttöystävä Jenna ja heidän ihana pari viikkoa sitten syntynyt tyttö osallistuvat ensimmäistä kertaa meidän perheen jouluun! Pahoin pelkään että joulun jälkeen kissavauvakuume saa kaverikseen sen perinteisen vauvakuumeen :) Pieni pörröpäinen neiti on kyllä vastustamattoman suloinen.

Omat kissat joutuvat valitettavasti jäämään kotiin. Onneksi välimatka on vain muutamia kilometrejä, joten voimme hyvin käydä niitä täällä hoitamassa pari kertaa päivässä. Jakella ja Jennalla on koira, eikä meidän kissat ole oikein tottuneet koiraan. Lisäksi vanhemmillani asuu kaksi kasvattiani, eikä nekään ole olleet kaikkien meidän kissojen kanssa tekemisissä. Tämä järjestely on siis varmasti kaikille vähemmän stressaava. Itsestä toki tuntuu vähän haikealta, ettei kissat tänäkään vuonna pääse mukaan joulunviettoon. Ehkä kissat eivät kuitenkaan ole niin pettyneitä kuin me. Saavat tarjolle isot kasat ruokaa ja vähän lomaa meistä ihmisistä :)

Toivottelen kaikille oikein rentouttavaa ja hauskaa joulua!

Ei kommentteja: