sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Pohdiskelua ja kuulumisia

Elo pentujen kanssa on ollu ihanan rauhallista nyt kun ne on jo vähän isompia. Ei tarvi enää niin hirveästi stressata (kaikesta). Ainoastaan vierailijoiden vähyys on meinannut harmittaa, ihmiskontaktit kun ois niin kovin tärkeitä. Onneksi itse olen nyt melko hyvin ehtinyt pentujen kanssa touhuamaan. ensi viikko taas aikataulullisesti on niin mahdoton, etten oikeasti vaan ehdi ottaa vieraita vastaan. Hyvä kun ehdin kotona käydä nukkumassa ja viikonlopuksi lähdetään Akin kanssa reissuun :))

Ollaan tässä myös mietitty tuota Loten pitämistä, joka aiemmin tuntui olevan ihan itsestäänselvyys. Jostain syystä me ei kumpikaan olla kauhean innoissaan ajatuksesta, että nyt jäisi kotiin pentu. Riksin meille tulosta kun ei ole vuottakaan ja tämä meidän kissalauma on muutenkin kokenut muutoksia melkoisesti viimeisen vuoden sisällä. En haluaisi nyt hätiköiden jättää uutta kissaa kotiin, kun aiemmin olen ollut aika maltillinen. Jotenkin se vaan tuntuisi mukavalta ajatukselta, ettei meillä olisi kun neljä kissaa kotosalla jonkin aikaa. Ja kaikki vieläpä kastraatteja heti kunhan Riksi on suorittanut nuita kollin velvollisuuksiaan. On tässä kuitenkin jo jokunen vuosi tullut nuita kiimahuutoja melko aktiivisesti kuunneltua, mää kaipaan niistäkin ainakin vuoden lomaa! 8)

Toisaalta taas Loten värinen naaras on ollut haaveena pitkään ja tuntuisi höntiltä nyt antaa se muualle. Olisi siinä kyllä taas haastetta joiksikin vuosiksi saada aikaiseksi toinen punainen/creme tyttö :-) Jos sopiva sijoituskoti täältä Oulun seudulta (tai ehkä kauempaakin) löytyisi niin voisin kyllä miettiä sijoittamista vaihtoehtona.. Mutta en minä silti ihan helpolla tuosta tytöstä ole luopumassa..

Minulla olisi myös haaveena tuoda joku mukava kolli ulkomailta jossakin vaiheessa, mutta suurin ongelma tietysti senkin kanssa on sopivan kodin löytyminen. On vähän hankala edes alkaa suunnitella, ennen kuin on koti tiedossa.. Muuten siinä voi käydä niin että meillä on kohta taas kolli kotosalla :D
.

1 kommentti:

maarit kirjoitti...

Hankalia päätöksiä! Lotte on kyllä aika suloinen tapaus.... :D