keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Viisikkokerho kokoontuu

Viisiviikkoiset lapset ovat jo ihan oikeita kissoja. Syövät, pissivät ja kakkivat laatikkoon. Tulevat heti syliin painimaan, nukkuvat sylissä ja ymmärtävät että mustahuosuiselta tätiltä saa ruokaa -> hirveä huuto kun astun huoneeseen. Ne on aika hurmaavia, vaikka itse sanonkin <3

Sunnuntaina meillä kävi todella paljon pentukatsojia ja pennut osasivat ottaa kaiken irti vieraista. Kipusivat syleihin ja muutenkin söpöilivät (luvan kanssa).

Pennut on nyt myös tottuneet melkoiseen mekkalaan, poraamiseen ja paukkeeseen. Meidän taloon kun tehdään kattoremonttia. Uuuden vuoden aattona katosta irtosi myrskyn seurauksena osa vesikatetta ja nyt sitä sitten vihdoin korjataan. Äijät ovat jystäneet aamusta lähtien koko viikon tuolla..

No tässä taas samat kuvat mitkä pistin eilen jo nettisivuille:

Frank - Frankia ei vielä ole varattu, mutta siitä on ollut useampikin kiinnostunut. Olen ajatellut katsella joitakin viikkoja miten tilanne kehittyy. Mahdollisesti siis myöhemmin varattavissa, näyttelyihin ja mahdollisesti myös kasvatukseen. Frankin luonne on mitä ihanin!


Jeera - tai possu, kun minä sitä kutsun.. Jeera on isoin (sekä lihavin!) ja äänekkäin. Jeera on alustavasti varattu ja siitä taitaa tulla isona oikee Stadin kundi veljensä Kookoksen kanssa.


Riku - Richard D. Jamesin mukaan Akin nimeämä.. Riku pääsee näyttämään burman hurmaan tottuneille miten ne itämaiset oikein hurmaa :-) Rauhallinen kaveri, joka tykkää istua sylissä.


Kookos - lähtee isona Jeeran kanssa samaan kotiin. Kookos on aina ensimmäisenä tulossa syliin. Tapittaa sinisillä silmillään suoraan silmiin, oikea hurmuri!


Selma - tämä söpö tyttö lähtee äitinsä Alisan mukana omaan kotiin Liminkaan. Siellä jo kuulema suunnitellaan ulkotarhaa ja ties mitä ihanuuksia! Selma oppi ensimmäisenä syömään ja rökittää veljensä ja siskonsa mennen tullen, vaikka on pienin. Ja missä se kilppariluonne on? Tälle tytölle on taidettu unohtaa asentaa se kokonaan, se on niin kiltti!


Lotte - vakavakasvoinen neiti, joka on perinyt huitomislahjat isoisoisältään Maolta sekä mummoltaan Geeltä. Kukahan tätä esittelee näyttelyissä? Se huitoo jo nyt niin paljon.. Silti niin ihana!

Ei kommentteja: