sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Leppoisaa elämää kastraattien kanssa

Meillä ei ole ollut aikoihin tilannetta että kotona olisi vain kastraatteja. Hiphiphurraaaa! Voi pojat että meillä on rauhallista ja leppoisaa! En ole ollenkaan kaivannut kiimassa kieriviä naaraita enkä etenkään kollin kusen lemua ja öistä loilotusta. Tällä hetkellä kotona ainoa ääntä käyttävä on kotikissa Nökö, joka huutaa olkkarin ikkunan edessä että pitäs päästä ulos. Se käy päivittäin tarkistamassa onko ulkotarhassa vielä lunta, näkisitte miten pettynyt se on kun ei voi mennä sinne (varpaathan sillä jäätyy!). Toisaalta olisipa vaan ihana saada pieniä pentuja kotiin, yleensä niitä kiimahuuteluita jaksaa kuunnella kun palkintona on suloinen pesue. Viimeisin meillä kotona syntynyt pentue syntyi kolmisen vuotta sitten. Siitä on siis jo ikuisuus. En sitten tiedä kumpi voittaa: mukavuudenhalu vai pentuja kotiin-haaveet?

Olin tällä viikolla kotona flunssan takia sairaslomalla ja siivosin laatikoita, kun virtaa tuntui kuumeesta huolimatta piisaavan. Löysin yhden kansion välistä kaikki Maon paperit ja itkuhan siinä pääsi kun aloin selailemaan niitä. Jäin lukemaan Maon arvosteluseteleitä ja erityisesti mieltäni lämmitti Satu Hämäläisen kirjoittama seteli Maon viimeisestä näyttelystä sekä Hanne Sofie Sneumin arvostelut, joista hän yhden käski minun itse kirjottaa - Mao oli hänelle jo niin tuttu, että halusi vaan halia ja pusia sitä ja laittoi minut kirjoittamaan muistiin mitä halusin :D Pitää skannata se joskus tänne. Ihania muistoja <3

Olen nyt yli puoli vuotta Maon kuoleman jälkeen pystynyt jo hieman ajattelemaan että ehkä vielä joskus hankin meille kotiinkin uuden kissan. Ei sen aika välttämättä ole edes lähivuosina, koska olen nyt muutenkin aina ollut vähän turhan tarkka ja harkitseva uusien kissojen suhteen. En siis ole koskaan pitänyt hyvänä ideana kovin tiheää lauman kasvatusta tai kovin impulsiivista lemmikkien hankintaa muutenkaan. Mutta sanotaanko niin, että jos joku sopiva joskus tulee eteen niin ehkä voin heltyä.

Onneksi olen löytänyt ihania sijoituskoteja, jotka jaksavat tarmokkaasti innostua yhteisistä pentuprojekteista. Ja hyvien sijoituskotien lisäksi olen saanut heistä myös todella hyviä ystäviä!

Eeva-Liisan kanssa olemme suunnitelleet Kuutin varalle ulkomaan matkaa kollia tapaamaan. Suomessakin olisi ollut sopivia, mutta tämä tilaisuus on kyllä liian hyvä ohitettavaksi :-) Täytyy vaan toivoa että kaikki sujuu hyvin, kovin luottavainen ei pidä olla, siksi en kyllä vielä uskalla paljastaa tämän enempiä. Infoa tulee aikanaan!

Käytiinhän me tosiaan näyttelyissäkin tuossa helmikuussa, Jyväskylässä. Mukana oli kotoa Ukko (la CAP, NOM, BIS ja su CAP) ja Eeva-Liisalla Kuutti (la CAC ja su CAC). Olin itse assaroimassa, kun ei nuissa näyttelyissä oikein jaksa istua koko päivää.. Tosin sunnuntaina jätin assaroinnit väliin kun sain lauantaina kissan pureman käteeni paneelin aikana ja haava alkoi hotellissa illalla vähän erittäämään. Hassua kyllä, haava oli aivan pintaraapaisu vaan. Ei se liene potaskaa että kissan suussa on melkoisia bakteereita. Lääkärituttava soitti heti tapauksen jälkeen puhelinreseptin apteekkiin ja ab-kuurin aloitin heti. Kotona haava alkoi jo onneksi näyttää ihan hyvältä, eikä nyt ole edes jäänyt mitään isoa arpea :) Sunnuntaina Jaana tosin pakotti minut vielä kantamaan Eskon (EXO d 22), koska se oli BIS edellisenä päivänä minun kantaessa. Voittihan se sitten sunnuntainakin :-)

Tässäpä lopuksi kuvia meidän laumasta :)


Jostain syystä Nökön kuva on nurin niskoin, vaikka kuvankäsittelyohjelmanna sen käänsin oikein päin jopa kahteen kertaan :D Hassua..


Lotte kaivautuu Muumien sekaan


Geekin tykkää Muumeista


Erittäin älykäs jäniksen metsästäjä. Ukko ja lempilelu räsyjänis, jota se retuuttaa mukanaan pitkin taloa


Punaiset pojat päät vastakkain <3

Ja vielä yhteiset synttärionnittelut kaikille seuraaville:

- C-pentue s. 6.1.2009 - Onnea 3-vuotiaille!
- Anatolian Neelah (meidän kantaemo, asuu uudessa kodissa) s. 8.2.2005 - Onnea 7-vuotiaalle Neelalle!
- Anatolian R-sijoituspentue (eka pentue joka meillä syntyi!) s. 18.2.2006 - Onnea 6-vuotiaille!
- Yrttitarhan Etruskisahrami s. 21.2.2008 - Onnea 4-vuotiaalle Riksille!
- Feanorian E-pentue 1.3.2011 - Onnea 1-vuotiaille!

Alkuvuosi on aina yhtä juhlaa :)

2 kommenttia:

saila kirjoitti...

Kumpi on kumpi alimmassa kuvassa :O Riksi oikealla??

Tintti kirjoitti...

Joo Riksi on oikealla :)