Ylpeänä esittelen ensimmäisen SUPREME PREMIOR kasvattini: SP Feanorian Burning Flames, OSH e (OSH e 24) :)
Suuret onnittelut Birgitalle ja Karille :)
sunnuntai 30. elokuuta 2009
tiistai 25. elokuuta 2009
Häät tulossa!
Riksin viimeinen morsio juoksee vihdoin ja on tulossa kyläilemään. Ainoastaan logistiset ongelmat meinasivat olla esteenä, mutta eiköhän niistä selvitä :) Kissat ei aikatauluja tottele, joten kasvattaminen voi joskus olla melkoista neuvottelua: työvuorojen, kissanhoitajien ym. suhteen. Itse tosin lupasin sen verran auttaa että hoidan tytön loppuviikosta takaisin kotiin, kunhan häät on vietetty.
Toivottavasti onnistaa niin voidaan viedä pojan kulkuset pian. Ei niistä tosin hirveästi haittaa ole ollut, mutta kyllä kollista yleensä huomaa että se on leikkaamaton. Kastraatin elämä on niin paljon leppoisempaa! Odotan oikeen innolla että Riksistä tulee taas ihana lutupoika, kunhan pääsee nuista naishuolistaan <3 Se ei nykyään oikein malta olla edes sylissä, kun kyttää vaan oven takana Loten liikehdintää ja mouruilee kutsuvasti. Mutta on oikein hellyyttävä silloin kun on aikaa olla omistajankin paijattavana.
Riksi pestiin viikonloppuna rasvaisen turkin ja hännän takia. Hännästä löytyi pesun yhteydessä pieniä rykelmiä mustapäitä, mutta ei onneksi edes läheskään niin pahan näköisiä mitä Maolla oli aikoinaan. Nekin hoitui kotihoidolla. Häntää täytyy nyt varmaan pestä useammin, kunnes hormonitoiminta alkaa leikkauksen myötä tasoittua.
Olen myös varailemassa Maolle elämänsä ensimmäistä eläinlääkäriaikaa - siis "sairauden" vuoksi. Nyt viisi vuotiaana Maon suu on alkanut haiskahtaa ja näyttää siltä että hammaslääkärin luona olisi aiheellista vierailla. Hammaskiveä on kertynyt jonkin verran.
Olen myös ollut haistavinani että jonkun pissa on alkanut haisemaan melko väkevälle. Epäilykset kohdistuu Geehen, jolla on aiemminkin ollut pissavaivoja. Täytyy varmaan kiikuttaa pissanäyte tutkittavaksi. Ehkä se selittäisi tuota muorin kiukutteluakin (jota aina ajoittain esiintyy).

lauantai 22. elokuuta 2009
Heh
Kummastusta tuntuu aiheuttavan kun eilen illalla kirjoitin viestin otsikolla "ikäviä juttuja", mutta tulin sitten toisiin aatoksiin ja poistin viestin. Viestin otsikko nyt sitten näkyy muiden blogien sivupalkeissa, mutta viestiä ei pääse tietenkään mistään lukemaan.
Mitään ikävää tai kamalaa ei siis ole sattunut, mutta niistä ikävistä jutuista kirjoittelen varmaan myöhemmin..

sunnuntai 16. elokuuta 2009
Innokas assarini
Tulee nykyään harvemmin kirjoteltua tänne kun ei ole kauheasti mitään mistä "raportoida". Pidetään nyt tämä syksy taukoa näyttelyistä ja ehkä marras- tai joulukuussa käydään jossakin ennen ensi vuotta. Pentusuunnitelmatkaan eivät etene ennen kuin tytöillä on hieman enemmän ikää.
Tässä kuitenkin pari kuvaa innokkaasta assaristani, joka on oppinut jo mm. tulostamaan tulostimella testisivuja, kuten kuvassa näkyy. Ja puskemaan kumoon näyttöjä!

keskiviikko 5. elokuuta 2009
Rikun treffi-ilmoitus
Poistin aikaisemman Kookoksen treffi-ilmoituksen, koska Kookos taitaakin päätyä leikattavaksi melko pian..
Riku on täällä Oulussa edelleen hetken aikaa kollina. Emme tosin saaneet siitä kovin onnistuneita kuvia kun kyläilimme sitä viime viikolla katsomassa. Löysin kuitenkin pari kohtalaista.. Lupaan käydä kuvailemassa toistamiseen kunhan taas saan aikaiseksi..
Riku on tosi mukavan kokoinen 7kk ikäinen poika ja sillä mm. on hyvän vihreät silmät. Korvat saisivat toki aina olla alemmas sijoittuneet ja kookkaamat, mutta profiili on hieno ja kroppaa löytyy!
Seuraavan kerran poika on nähtävissä todennäköisesti ISROKin näyttelyssä marraskuussa.
Rikun omistavat Ulla ja Orvokki Mattila, mutta kosiskelut Rikun siitoskäytön suhteen voi aloittaa ensin kasvattajan kanssa :))
Jori (Ninelli's I color rainbows, BUR e) ja Riku - Feanorian Caustic Window, OSH n

maanantai 3. elokuuta 2009
Muuttuvia suunnitelmia ym.
Noh eihän tämä meidän onni tälläkään kertaa ollut kohdillaan, kun ehdin jo uudesta tuonnista rehvastella. Eipä sillä, ei pojille nuita sijoituskotejakaan ole kovin helpolla yleensä löytynyt. Eli tällä hetkellä näyttää siltä että homma menee puihin ja mietitään sitten jotain muuta.
Tytöistä toiselle kosin komeaa itämaiskollia ja nyt näyttää siltä että voisi olla fiksumpaa astuttaa Selma ennen Lottea. Katsellaan milloin astutus tulee ajankohtaiseksi, kunhan kiimat alkavat. Loten suunnitelmien kanssa ei pidetä kiirettä.
Näyttelyissä ei meitä nyt syksyn aikana myöskään näe. Ehkä marras-joulukuussa käymme jossakin. Olin myös lähdössä Sveitsiin maailmannäyttelyyn, ilmeisesti mukaan olisi lähtenyt Mauno, mutta en pääsekään tuona ajankohtana lähtemään. Harmillista, mutta toisaalta ehkä matkustan mielummin myöhemmin talvella jonnekin muualle kuin kissanäyttelyyn :))
Tässäpä vielä Riksistä pari uudehkoa kuvaa, hassu pesänköttäjä.
Riksin toiset pennut muuten syntyvät pian toiseen kissalaan, jännitetään jo kovasti! Ja viimeisen morsiamen treffailua odotellaan myös, jospa se pian olisi ajankohtaista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)