Vajaa vuosi sitten Riksi todisti olevansa toimiva kolli, kun tapasi ekan morsionsa, Alisan. Enpä olisi uskonut että poika on näin pitkään leikkaamaton, mutta siistin ja muutenkin hyväkäytöksisen pojan kanssa on ollut helppo tulla toimeen. Siitäkin huolimatta, että kotona on sen jälkeen ollut koko ajan leikkaamaton tyttö ja kissat ovat asuneet erillään toisistaan.
Kollina Riksi on ollut todella topakka, naaraat on astuttu eka kerran joka kerralla parin tunnin sisään tapaamisesta, eikä äkänenkään muija ollut pojalle ongelma. Erittäin hienoja ja toivottuja ominaisuuksia siitoskollilta! Innokas ja kyltymätön poika, joka tiesi mitä tekee :))
Harmittaa vain, että en itse voinut käyttää Riksiä kuin yhden pentueen isänä. Alunperin ostin sen ihan täysin omaan käyttööni, eikä tarkoitus ollut edes antaa sitä juuri muille. Minulla ei kuitenkaan lopulta ollut sille muita morsioita Alisan lisäksi. Tuittu ja Gee leikattiin erinäisten ongelmien vuoksi, mutta onneksi tuosta ekasta pentueesta sain kuitenkin kaksi sievää tyttöä jatkoon. Riksin linjojen säilyminen omassa kasvatuksessani lienee turvattu. Kuten tietysti myös näiden omien linjojen jatkuminen, jotka ovat Maosta ja Neelasta edenneet nyt kolme sukupolvea.
Omia kollejani ja kasvattejani on käytetty maltillisesti ja Riksin siitoskäyttö oli lisäksi Sailan kanssa sovittu hyvin pienimuotoiseksi. Muutenkin kaikki meidän kollit ovat olleet vain muutaman pentueen isejä.
Minusta Riksin tapauksessa erityisen hienoa on se, että ainoastaan kaksi pentuetta tuli lyhytkarva-puolelle ja tuo viimeinen marraskuussa syntyvä pentue on varianttipentue. Niitä tulevia pentuja ei siis voi käyttää lyhytkarvojen kasvatukseen ollenkaan.
Sailaa haluan vielä kiittää Riksistä. Se on kyllä täyttänyt kaikki odotukseni :-) Me odotetaan kovasti Riksin palautumista höntiksi omaksi itsekseen, jota se toki on kollinakin ollut, mutta selvästi vähemmän kuin silloin pentuna ja nuorena <3
Riksi pääsee myös vihdoin tutustumaan omaan tyttäreensä paremmin, kun ei tarvitse pelätä vahinkoastumista isän ja tyttären välillä. Uskon että näillä kahdella touhulilla on paljon yhteistä puuhattavaa! Toivon myös kovasti että Geekin alkaa suhtautua Riksiin suopeammin kastraation myötä. Ne kun eivät ole koskaan olleet kovin hyviä kavereita..
Riksi on heräillyt leikkauksen jälkeen melko hitaasti, mutta ehkä on parempi niin. Mikään ei ole rasittavampaa kuin pari tuntia leikkauksen jälkeen sekopäisenä säntäilevä kissa, joka ei mitenkään hallitse liikkeitään. On tosiaankin yksilöllistä miten kissat reagoivat nuihin lääkkeisiin.
Tässä vielä kuva potilaasta eläinlääkäriasemalla, juuri nukahtamaisillaan.
perjantai 18. syyskuuta 2009
maanantai 14. syyskuuta 2009
Pikkuneidit
Kävimme Selmaa katsomassa sunnuntaina Limingassa ja eipä kokoeroa Lotteen juuri ollutkaan. Painokin oli aika samoissa, molemmilla n. 2.6kg. Tuntuvat vaan niin kovin pieniltä 8 kuukauden ikäisiksi, kun saman pentueen pojat on jo emonsa kokoluokkaa. Rikua näin viikko sitten ja se oli tosissaan jo lähes aikuisen kokoinen. Kyllähän tytöt tosissaan on yleensä pienempiä, mutta en vaan ite muista minkä kokosia ne on tuossa iässä olleet.
Ei Alisakaan astutushetkellä ollut kun 3kg ja ikää lähes 1,5 vuotta. Oli se minusta kuitenkin muuten isompi. Meille tullessaan painoi vain 100g enemmän kun pikkutytöt nyt. Molemmat on todella elegantteja rakenteeltaan, pitkät koivet ja kroppaa piisaa. Jospa nuo mittasuhteet tuosta tasoittuu kun ikää tulee lisää :)
Alisaa oli aivan ihana Selman ohella nähdä. Lapsiperheessä asuminen sopii sille kyllä loistavasti, se oli niiiiin reipas ja tuli heti meitäkin tervehtimään. Aiemmin ja vielä meillä ollessaan se lähinnä juoksi karkuun vieraita ja arasteli joskus meitäkin. Mistä lie johtui! On kyllä sopeutunut omaan kotiinsa loistavasti ja saanut jopa perheen isänkin ihastumaan itseensä :) Selma valloitti myös touhukkaalla luonteellaan, koko ajan menossa! Harmi vaan että kamera jäi kotiin, joten kuvia ei nyt ole. Jospa saisin Kirsiltä jotain myöhemmin :)
Aloitan nyt itse viimeset (hirveät) kuukaudet opintojeni kanssa, tosin kolmen viikon päästä ehdin ottamaan vähän aikaa iisimmin. Sitten lokakuun lopulla aloitan vihdoin viimeisen työharjoittelun. Sen jälkeen toivottavasti juhlitaan valmistujaisia ja ei kyllä suunnitella enää mitään opintoja vähään aikaan.. Sen verran on ollut takkuista tämä viimeinen vuosi.
Näyttelyistä isrok ja pohkis kiinnostaa, mutta en ole vielä tehnyt mitään päätöksiä. Täytyy houkutella Akia kuskiksi, ellen löydä jotain muuta kyytiä. Matkaseuraa kyllä olisi tarjolla, mutta taidamme kaikki olla joko kortittomia tai tottumattomia ajamaan talvella :) Aijoo, no sen ajokorti lupaan opiskella ensi vuoden puolella heti :) Ei pitäisi olla iso juttu ja helpottaisi elämää huomattavasti. Aki ainakin olis tyytyväinen..

keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Näyttelymietteitä
Mulla on ollut kesän jälkeen ihan totaalisesti näyttelykiintiö täysi, eikä ole ollut mitään mielenkiintoa lähteä mihinkään. Palautin eilen Taimin Vaasaan, mistä Soile lupasi sen kuljettaa Annan luokse (kiitos!). Vietettiin Vaasassa Senian kanssa oikein kiva päivä (kiitos seurasta <3). Syötiin lounasta puistossa ja sää oli syksyisen aurinkoinen. Senia sitten houkutteli mua Laihialle joulukuussa.
Vastustan vähän koko voittaja-näyttelyä ajatuksena niin en tiedä olisiko fiksumpaa osallistua näyttelyyn vaan sunnuntaina? Täytyy nyt miettiä lähdenkö lainkaan. Mulla kun on valmistujaispäivä päätetty Laihian näyttelyä seuravaalle viikolle, niin taitaa olla jotain muutakin hommia silloin..
Tässä vielä suloisesta Geestä kuva jonka Aki otti <3 Harmi vaan että Gee muistuttaa tätä nykyä enemmän sinivalasta kun sinikonnaa. Ja toim. huom. läski on kerätty lihaa ja märkäruokia syömällä - Geehän ei ole koskaan edes maistanut raksuja..
Vieläkin harmittaa ettei Geeltä koskaan saatu toisia pentuja, vaikka kyllähän se tiinehtymättömyys oli kaikkea muuta kuin hyvän siitoskissan ominaisuus.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Loten eka juoksu
Huhhui, nyt se sitten alkoi ja just 8kk synttärin kunniaksi. Liekö tuo Riksin luona kyläilevä morsian sai Lotenkin innostumaan.
Nyt vaan toivotaan että juoksut tulevat harvakseltaan ja astutusta voi turvallisin mielin harkita vasta ensi vuoden puolella tai joulukuussa. Jos kovin innostuu niin sitten pitää viedä kollin luokse aiemmin. Olen kosiskellut pääasiassa Selmalle yhtä itämaispoikaa, mutta jos Lotte nyt kovin innostuu niin ehkä me sitten vaihdetaan se Lotelle ja astutetaan Selma toisella. Sinänsähän on aivan sama kumpi astutetaan kummalla :) Loten sulho on kuitenkin vielä hieman epävarma juttu.

tiistai 1. syyskuuta 2009
Riksin toiset pennut
Julkaistaanpa tieto nyt täälläkin kun kasvattaja on laittanut pennuista tiedon nettisivuille :) Eli Riksin toiset pennut syntyivät Tilkulle (Orifame Bow Wow) 14.8.2009 Orifame-kissalaan. Pesässä mönkii neljä suloista lasta, kolme poikaa ja tyttö.
Käykäähän kurkkimassa SyysmallistoTerhoista lisätietoja Orifamen pentulasta ja pentujen elämää voi seurata Orifame-blogissa.
Kuva Senja Helle
Ihania pötkylöitä ja mitkä värit <3
Käykäähän kurkkimassa SyysmallistoTerhoista lisätietoja Orifamen pentulasta ja pentujen elämää voi seurata Orifame-blogissa.
Kuva Senja Helle
Ihania pötkylöitä ja mitkä värit <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)