perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulukuu toi kaksi kastraattia kissalaamme

Niin siinä sitten Tyynenkin kohdalla kävi, että leikkauspöytä kutsui. Vointi alkoi aattona parantua silmin nähden iltaa kohden, seuraavat päivät meni mukavasti. Tyyne söi ja oli virkeä. Leikkikin. Kipulääkettä ei tarvinut antaa.

Tiistaina illalla vointi alkoi taas kääntyä huonommaksi. Yön aikana vointi romahti. Nukuin itse pätkissä, koska heräsin aina välillä sen vaimeaan murinaan. Kipulääke ei auttanut. Liikkuminen ei tuntunut mukavalta ja se alkoi huutaa kun yritin koskea. Huomasin että yön aikana takapää alkoi jälleen vuotaa. Yritin nukkua välillä, koska en halunnut soittaa päivystykseen, eivät ne kuitenkaan alkaisi ottamaan sitä sinne yöllä.

Aamulla soitin heti lääkäriasemalle, oma lääkärimme ei ollut paikalla. Töissä olevat lääkärit ehdottivat leikkausta tässä tilanteessa ainoana vaihtoehtona. Soitin toiselle asemalle ja halusin kissan sinne leikattavaksi - heillä voitiin myös ottaa labroja ja tulokset saatiin samana päivänä. Tulehdusarvot olivatkin pilvissä. Kuumetta ei kuitenkaan ollut. Kohdunsarvet olivat kaksi makkaraa - täynnä märkää. Ultrassa myös virtsarakossa näkyi sakkaa. Jätimme Tyynen lääkäriasemalle 12 aikaan ja viideltä saimme hakea sen kotiin. Leikkaus oli hankala ja haavakin isompi kuin "normaalisti" naaraita leikatessa.

Antibioottikuuria jatketaan vielä ja Tyynen vointi on nyt jälleen hyvä. Ruoka, syli ja leikki maistuu. Se on vielä kapea kuin anorektikko, nyt kun ne mätämakkarat on molemmista kyljistä otettu pois. Leppoissat kastraattipäivät odottavat!

Ei varmastikaan tarvitse enää perustella, miksi oikein vastustan pillereitä.. Olen aivan hirveän harmissani ja vihainen itselleni. Tottakai syytän itseäni kun "laitatin" Tyynen pillereille sopivampaa astutusaikaa odottamaan. Se aika olisi ollut nyt. Vuodelle 2012 ei ole oikein mitään odotuksia, eikä toiveita. Suunnitelmista ei juuri uskalla puhua, katsellaan.



Tässä Tyyne omien lastensa kanssa, ihanat E-pennut ja niin ylpeä tuore emo. Tyyne oli loistava synnyttäjä ja emo. Korvaamattoman hienot ominaisuudet kasvatusnaaraalle. Mutta tärkeintä on se että Tyyne voi nyt hyvin ja näistä "naisten vaivoista" ei enää tarvitse välittää :)

Ei kommentteja: