Päätös

Tällä hetkellä kotonani ei enää ole yhtäkään leikkaamatonta kissaa. Ei merkkauspissejä (paitsi mummokissan kakkayllärit joskus sängyssä), ei kiimassa huutelevia emäntiä ja niiden vuoksi huonosti nukuttuja öitä. Mutta ei myöskään ihanaa kissanpentujen odotusta, syntymän ihmettä eikä sitä parasta: pienten pentujen telmintää. En olisi pari vuotta sitten uskonut että tilanne voisi koskaan olla näin, mutta joskus elämä vie odottamattomaan suuntaan. Osaomistajana olen vielä tuontipoika-Mokoon, jolla on vielä vähän "hommia" hoideltavana :)

Ruska (nyk. tunnetaan paremmin nimellä Tuska / Tuskis) leikattiin syksyllä kun kissaneidot saivat uuden isännän Jarmosta ja muutimme yhteiseen kotiin. Olin jo puolen vuoden ajan ehtinyt syöttää Tuskikselle pillereitä tiheiden kiimojen vuoksi. Niiden jatkaminen tuntui huonolta vaihtoehdolta, koska aikomusta teettä pentuja ei lähitulevaisuudessa ollut. Leikkaus oli siis ainoa järkevä ratkaisu ja samalla naulasin arkun kannet kiinni kasvatukselleni.

Tuskiksen veli, Totoro, on onneksi jatkanut linjaani ja sai huikeat 8 pentua Clamoris-kissalaan :) Linjani ei siis katkea täysin tähän, vaikka Feanorian-nimellä pentuja tuskin enää nähdään. Ei onneksi tunnu siltä että olisin heittänyt tämän vuosien kasvatustyön ihan hukkaan, vaikka kova pala se tietenkin on.

Kissalani nimiin rekisteröitiin 7 pentuetta vuosina 2007-2013, yhteensä 27 kissaa. Yksi Anatolian-kissalan nimiin rekisteröity sijoituspentue on myös lähtenyt maailmalle hoivistani.

Paljon tätä asiaa olen kyllä miettinyt, mutta loppuviimeksi kissatouhuista luopuminen on ollut yllättävänkin helppoa. Se kun ei ollut pelkästään harrastus vaan elämäntapa, jossa kaikki pyöri näyttelyiden, pentujen ja yhdistyshomman ympärillä. En tiedä syttyykö kipinä kissatouhuihin vielä joskus, aika näyttää.

Vielä lopuksi suuren suuret kiitokset kaikille yhteistyökumppaneille, arvokkaille mentoreilleni ja lukuisille ystäville joita yhdistystoiminta ja näyttelyharrastus ovat tuoneet elämääni. Suurimmat kiitokset osoitan ihanien kasvattieni ihanille omistajille lapsukaisteni hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Pidetään yhteyttä jatkossakin ja muistakaa että olen aivan varmasti mukana hyvinä ja huonoina hetkinä - Facebookin kautta tavoitatte minut jos puhelinnumero tai sähköpostiosoite on hukkunut!

Tuskis, Gee-mummeli ja Lotte. Tyytyväiset kastraattirinsessamme <3

Vuosi 2014

Olemme elelleet melkoista hiljaiseloa kissarintamalla, normaalia arkea ja möllötystä. Viimeksi kirjoittelin että Sansa muutti mukanani Ouluun, mutta ikäväkseni homma ei rouvalle passanutkaan. Lähti maitojunalla takaisin Kempeleeseen ja sinne jäi :) Lotte tuli sitten pentujen (pojat) muutettua omiin koteihinsa Geen ja Ruskan kaveriksi. Nyt elo on alkanut hyvinkin asettua uomiinsa ja samoin myös Akin luona Kempeleessä. Joskus nämä kissojen aivoitukset on mystisiä. Sansa ei kertakaikkiaan vain viihtynyt uudessa kodissani.

Ruska kasvaa kovaa vauhtia ja ekassa näyttelyssäänkin se kävi joulukuun alkupuolella Kuopiossa. Hyvän arvostelun sai, koosta varsinkin kehuja. Onhan se tosiaan jo nyt puolivuotiaana aikuisten tyttöjeni kokoinen :) Mukana Kuopiossa oli myös Eeva-Liisan Halti, jonka väri saatiin vihdoin muutettua oikeaksi, selvä tabbyhan se herra on.

Nyt uskoisin että kasvatus ja näyttelytouhut jäävät tauolle määrittelemättömäksi ajaksi. Ehkä innostus joskus vielä syttyy uudestaan, saa nähdä. Ruskan suhteen en ole tehnyt mitään kovin varmoja suunnitelmia, mutta katsotaan miten on aikaa että tehdäänkö vielä ainakin yhdet Feanorian pennut.

Olen myös pitkän urakan jälkeen jättänyt yhdistyshommat tämän vuoden alusta pois. POROKissa ehdin olla 7 vuotta puheenjohtajana, joten olihan tuo jo aikakin antaa valtikka uusiin innokkaisiin kätösiin. Toisaalta on hirvittävän harmillista että yhteydenpito "kissatuttuihin" varmasti nyt vähän jää, mutta ainahan on facebookit ja muut :) Ja yllättävän monta ns. "oikean elämän" ystävää on kissaharrastuksen parista löytynyt, joiden kanssa ollaan tiiviisti yhteyksissä. Monta parhaisiin kavereihini lukeutuvaa ihmistä, joiden kanssa ystävyys ei todellakaan rajoitu pelkkään kissatäteilyyn :)

Tässäpä uusia kuvia laumastani :)

Veljentyttöni Emppu ja lempparikaveri Ruska :)

Gee ilmeellä :D

Ja alla Ruska the kylkikissa

Mummeli pelailee iPadilla

Ruska ja Gee painii!

Sunnuntaiseuralaisena iPad ja hönö pentukissa :)

Mummo ja penska sylissä

Iltapuuhissa :)

Uusi koti

Uusi kotini on nyt asutettu. Muutin reilu viikko sitten ja kissat seurasivat pari päivää sen jälkeen perästä. Otin mukanani kaksi aikuista kissaa (Geen ja Sansan) ja pennut, joista Ruska-tyttö jää minulle kotiin kasvamaan. Akin luokse Kempeleeseen asumaan jäivät Nökö, Riksi ja Lotte. Jako tuntui luontevalta, lähinnä sen mukaan miten kissat tulevat keskenään toimeen ja toisaalta taas Nökö rakastaa ulkoilla ulkotarhassa - en olisi voinut kuvitella raahaavani sitä kotiin missä ei ole mitään ulkoilumahiksia.

Sansan pennuista pojat Nipsu ja Totoro on nyt myös molemmat alustavasti varattu :) Pennut saivat ensimmäiset rokotuksensa 12 viikkoisina ja tuo lääkärikäynti oli monin tavoin valaiseva. Lääkärin huoneessa valaistus oli sen verran hyvä että huomasin miltei heti mokani! Pojat oli rekisteröity ihan väärän värisiksi.. Ne mitään cremejä ole vaan punaisia. Mutta en ollut kyllä aivan varma.. Ehkä nolointa tässä on se että emo on cremenaamio ja vertaileminen olisi ollut melko helppoa jos olisi tajunnut katsoa esim. korvien taustoja. Onhan ne nyt paljon tummemmat kun emolla. No eipä siinä mitään, ehtiihän nuita värejä vaihdella. Mutta siinä samalla huomattiin lääkärissä että toinen pojista oli rekisterikirjaan merkitty tytöksi (mikä siis ei ole edes mahdollinen väri naaraalle tästä yhdistelmästä) ja tarkistin että virhe ei ollut minun tekemä :) Nyt pennuilla on uudet rekisterikirjat ja pojat on vaihdettu punaisiksi, saa nähdä jääkö ne punaisiksi :D Ja Nipsu-parkakin on jälleen poika :)

Tässä minun lopullinen (huomattavasti kutistunut) kissalaumani eli Gee-mummeli pian 8v, Sansa 1,5v ja Ruska - kuvassa 12 viikkoa:

Sansa nauttii lepohetkestä kasvattajan peiton mutkassa:

Nipsu on sylikissojen parhaimmisto (tässä se musta kyllä näyttää ihan cremelle):

Totoro näyttää mallia miten otetaan kaikki ilo irti lämpimästä patterista:

Ja pari puna(?)korvaa..

Pentuja!

No nyt niitä taas minunkin kotona viilettää! Pennut tosin on jo 5-viikkoisia riiviöitä ja juoksevat korvat luimussa pitkin pentuhuonetta. Tällä hetkellä harjoitellaan kovasti sisäsiistiksi ja aika nopeasti pienet on jo oppineet laatikolla käymään. Myös tutustuminen aikuisiin kissoihimme on alkanut, joskin mm. Nököä pelottaa pennut niin hirveästi että se käy vain sähisemässä niille pentuhuoneen ovella :D Riksi on jo viettänyt pentujen kanssa jonkin verran aikaa.

Tässä alla Minna Mursun ottamia kuvia pennuista (kuvissa n. 4 viikkoisia):

Sansahan siis synnytti 27.7. oikein mallikkaasti, n. tunnin sisään, kaikki kolme pentuaan. Siamilainen poika, itämainen tyttö ja siamilainen poika. Pojat ovat väriltään cremenaamioita ja tyttö on kilpikonnatabby (tyttö on minun eka ei-diluutio itämaiskonna ja vieläpä klassinen! mikä lottovoitto!). Ne oli kaikki syntyessään tosi isoja, n. 150 grammaisia möykkyjä. Kasvavat myös aivan järkyttävää tahtia!

Tytön pitämistä olen miettinyt ja voi olla että se jää minulle itselleni. Pojista on ollut jonkin verran kiinnostusta, mutta mitään sitovia varauksia ei ole tehty. Pyrin nyt katselemaan sopivia koteja pojille ja päätöksiä tehdään lähiviikkoina. Niitä voi toki edelleen kysellä!

Sansa aloitti ikäväkseni jo ekan kiimansa synnytyksen jälkeen ja olen pähkäillyt mitä sen kanssa oikein keksin. Pelkään ihan hirveästi kohtutulehduksen uusivan. Kiima tosin ei ole ollut kovin voimakas, koska ei ole antanut Riksin (kastraattiherra) ollenkaan astua itseään, kuten yleensä antaa. Ehkä pennut vaikuttavat tuohon asiaan.

Minulla on tulossa iso elämänmuutos lokakuussa, joka vaikuttaa paljon kissaharrastukseeni ja kasvatustoimintaankin. Vähän on vielä kaikki auki, todennäköisesti pidän nyt kissatouhuista koko ensi vuoden taukoa. Olen muuttamassa 15.10. alk. Ouluun muutaman kissan kanssa. Ex-avopuolisoni ja osa kissoitamme jää hänen kanssaan asumaan nykyiseen kotiimme. Mitään tarkempaa kissajakoa ei olla vielä tehty, mutta alustavia mietteitä kyllä on olemassa :)

Pentuja odotettavissa

Olen ollut kevään ja kesän aikana täysin saamaton tässä blogin päivityksessä. Koimme melkoisen kovan menetyksen toukokuussa, enkä nyt aio vieläkään siitä mitään kirjoitella. En vain jaksa, enkä edes halua. Jotkut asiat ovat niin yksityisiä, ettei niitä halua aivan heti jakaa. Vietän siis tosi tosi pitkää suruaikaa.

Kaiken surun keskellä teimme keväällä rohkeita ja isoja päätöksiä olosuhteiden pakosta. Kiitän aivan suunnattoman paljon kaikesta kannustuksesta maailman parhaita yhteistyökumppaneitani <3 Ilman teitä en olisi kyllä jaksanut!

Sansa astutettiin Mokolla toukokuun loppupuolella ja hommat hoituivat pariskunnalta nopeasti. Minä ehdin sentään nauttia Helteiden vieraanvaraisuudesta! Sampun kanssa huristeltiin kahdestaan Tikkakoskelle ja seuraavana päivänä takaisin, onneksi työtkin järjestyivät niin että pääsin käväsemään.

Sansan tiineys on hurahtanut aivan hetkessä. Tuntuu että en ole ehtinyt valmistautumaan tai psyykkaamaan itseäni ollenkaan! Tosin en kyllä odota pentuja ennen torstaita / perjantaita, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Aki on kotona vahdissa ja minä teen parit yövuorotkin vielä tässä ennen kun pentujen on lupa syntyä :) Eniten tietenkin jännitetään sitä että mitä sieltä oikein tulee.

Tässä reipas odottaja, kuva on jo vanha!

Laidunkausi avattu!

Nökö on onnellinen kissa, kun se on saanut avata laidunkauden kavereidensa kanssa. Lunta on vielä ulkoilutarhan pohjalla, mutta tasojen päällä voi jo pomppia. Kuvia en valitettavasti tähän hätään ole ehtinyt vielä napsimaan. Yllättävän kylmässä ovat itämaisetkin uskaltautuneet ulkoilemaan. En ole viitsinyt rajoittaa niiden menoa, kun itse omaehtoisesti menevät. Eivät ne vielä siellä kyllä kauaa viihdy! Nökö sen sijaan saattaa patsastella tarhassa pitkiäkin aikoja.

Nökö täytti maaliskuussa 9-vuotta ja lahjaksi se sai oman lampaantaljan. Se oli mieluista, kuten kuvasta näkyy :-) Herrasmies osaa arvostaa!




Nököllähän todettiin kilpirauhasen liikatoiminta silloin näyttelyn jälkeen meille pesiytyneen mahataudin sivulöydäksenä labrakokeista. Sille aloitettiin heti lääkitys ja totesimme että nyt taitaa olla geriatrikerhossamme ensimmäinen jäsen - vanhojen kissojen sairaus! Kääk! Lääkekuurin aloittamisen jälkeen Nökössä on huomattu muutosta. Se on ollut huomattavasti rauhallisempi ja enempi sellainen kun aiemmin. Kilpirauhasen liikatoiminnan tyypillisinä oireina on piristyminen ja Nökön kohdalla se tarkoitti kyllä melkoista hyperaktiivisuutta. Emme sitä olleet tajunneet, mutta nyt kun ajattelemme asiaa niin kyllähän selvät oireet oli. Samoin laihtuminen ja siitä huolimatta loputon ruokahalu. Nyt Nökö on huomattavasti tasoittunut :) Ja painokin on alkanut nousta taas, se ehti laihtua ihan huomaamatta jopa PARI kiloa :o Vanhempia kissoja kannattaa siis punnita säännöllisesti!

Kevät toi mukanaan myös vähän ikävyyksiäkin, joiden seurauksena olen paljon miettinyt kasvatustani ja sitä mihin suuntaan haluaisin sitä viedä jatkossa. Sellainen olo ei kuitenkaan vielä ole, että aikoisin luovuttaa. Uskon että oikeilla valinnoilla pääsee vielä etenemään :) Pitkäjänteistä hommaa tämä on ja sen haluaisin koittaa muistaa että kiire ei ole mihinkään, vaan asioita voi ja pitääkin rauhassa miettiä :)

Pähkäilen aina hyvin tarkkaan sitä onko jokin tietty kissa varmasti riittävän hyvä kasvatukseen. Tietysti omaan kasvatukseen ja jatkoon valitsen aina sen mielestäni parhaan pennun (enkä siis tarkoita ulkonäköä vaan kokonaisuutta). Ei varmasti ole olemassa linjaa joka olisi 100% terve ja jossa ei olisi mitään riskejä. Minulla kalskahtaisi korvaan jos kasvattaja kertoisi että jonkun pentueen tausta on 100% terve tai riskitön - onhan tiedossa että meidänkin rodussa tietyt sairaudet ovat ns. rodulla jo hyvinkin tunttettuja. Olen tosi onnellinen että tunnen nykyisen kasvatusnaaraani emolinjan kahdeksan polven taakse, joten minulle on ehtinyt jo vuosien varrella muodostua käsitys siitä mitä seuraavassa polvessa haluan parantuvan. Ja taustalla on tietoa siitä mitä matkan varrella on tapahtunut. Sehän se kai lienee kasvatuksen idea - ei kukaan halua tietoisesti mennä takapakkia? Enkä nytkään tarkoita ulkonäköä vaan puhun kaikesta muusta: kissojen luonteista, naaraiden synnytysongelmista/onnistumisista, pentujen terveydestä jne.

En henkilökohtaisesti halua enää väen vängällä jatkaa sellaisella emolinjalla kasvattamista jolla homma lähtee menemään takapakkia tai ongelmat toistuvat kerta toisensa jälkeen. On siis sanomattakin selvää että pidän arvossa naaraita jotka synnyttävät ongelmitta - se ei aina ole minun emolinjassa ollut itsestäänselvyys. Emo-ominaisuudet sen sijaan ovat olleet 100% huippuluokkaa, siitä olen aina ollut kiitollinen että esim. sektioiden jälkeen naaraani ovat huolehtineet pennuista täydellisesti.

Minulla on ollut nyt neljän viimeisen kasvatusnaaraani kanssa sellainen "ongelma" että olen saanut niiltä jokaiselta vain yhden pentueen. Linjat on ainakin menneet vauhdilla eteenpäin, mutta sekään ei ole aina hyvä asia että kasvtuskissat ovat nuoria kun ne leikataan ja siirrytään heti seuraavaan. Mielummin myisin niitä lemmikkipentuja vaikka 5-vuotiaalta naaraalta jonka historia on jo vähän pidemmältä ajalta tiedossa. Myös kissan vanhempien ja esivanhempien osalta.

C- ja D- pentueeni syntyivät keisarinleikkauksella. Molemmat kissat olivat sijoituskissoja ja en halunnut että sijoituskoti joutuu kokemaan kaikki vaikeudet uudestaan jos toiset pentueet menisivät jälleen keisarointiin. Päädyttiin leikkauttamaan kissat. Seuraavasta polvesta valitsin kasvatukseen tietoisesti vähän kookkaamman naaraan, koska epäilin nuiden aiempien tyttöjen olleen kovin kapoisia lanteiltaan. Leveämmän tytön synnytys onnistuikin täysin ongelmitta. Toista pentuetta emme kuitenkaan saaneet koska naaras sai pahan kohtutulehduksen ja jälleen harmiksemme sekin piti leikata. Tämän naaraan jälkeläisistä valikoitui kasvatukseen naaras josta tuli myös isokokoinen ja synnytys sujui silläkin luonnollisesti. Sen sijaan tämä kissa sai pahan nisätulehduksen ja lopulta kuolioituneita maitorauhasia piti poistaa kirurgisesti. Taas jäi yhteen pentueeseen senkin kasvatusura.

Nyt minulla kasvaa kotona tämän epäonnisen emolinjan ainokainen, jolla on ollut kolme kiimaa ja sen jälkeen diagnosoitiin kohtutulehdus. Nyt saamme taas jännittää miten tässä oikein käy. Kohtu onneksi ultrattiin tyhjäksi antibioottikuurin jälkeen ja nyt odotamme seuraavaa kiimaa. Siitä olisi määrä lähteä tapaamaan sulhoa. Olen odotellut kiimaa alkavaksi koska vaan, mutta arvatenhan se alkaa heti kun parin viikon päästä pakkamme laumamme Leville viikoksi mökkeilemään. Heh..

Voihan se tietysti olla vain sattumaa että ongelmia on ollut - onhan osa ongelmista olleet täysin erilaisia. Mutta tietysti se pistää miettimään pääsisinkö jollakin uudella emolinjalla näistä ongelmista kokonaan eroon.. Toivon kyllä todella että Sampullekin pennut saadaan kohtutulehduksesta huolimatta ja sen jälkeen pähkäillään taas jatkoa.



Sansa, Ukko ja Nökö

7-vuotias mummo ja kissanäyttelyiden hygieniasta..

Tervehdys taas pitkästä aikaa. Meillä on alkuvuosi vietetty aika normaalia kotielämää, tietysti kissojen kanssa se "normaali" on vähän häilyvä käsite. Miten sen nyt kukin mieltää :) Sairastuin itse Jyväskylän näyttelyn jälkeen jo toiseen flunssaan tälle talvea ja olin 2 kokonaista viikkoa töistä pois. Flunssa ei meinannut lähteä millään - lopulta se meni keuhkokuumeeseen. Viikko sitten perjantaina kävin oysissa sisätautipäivystyksessä tutkittavana. Nyt on aikaa kirjoitella blogia kun olen vielä reilun viikon tässä kotosalla, parantelen itseäni ja koitan keksiä kevyttä hommaa. Tai siis yritän vain olla, heikolla menestyksellä..

Gee täytti helmikuussa 7 vuotta ja vaikka tuo nyt ei minusta ole ikä eikä mikään niin ei se ikä kyllä "mummosta" mitenkään näykään. Ehkä sen luonne on alkanut vihdoin hieman tasaantua, kun se on aina ollut melko kovatahtoinen ja dominoiva muita kissoja kohtaan. Meille ihmisillehän se on aina ollut maailman ihanin lullukka, joka rakastaa käsittelyä ja sylissä olemista. Se on kaverustunut Sansan ja nyt vihdoin jopa Riksinkin kanssa. Tässä 7-vuotispäivänä otettu kuva Kepsusta:



Viimeksi syksyisen Seinäjoen näyttelyn jälkeen Sansa sai mahataudin. Lääkärimme kertoi että tuon näyttelyn jälkeen hän hoiti monia muitakin kissoja tismalleen samojen oireiden takia. Sansaa käytettiin nestehoidossa ja se alkoi onneksi vastata hoitoon nopeasti. No minä tietysti onnistuin viemään tuon taudin VIIKON päästä myös vanhempieni luokse. Olin heillä kissanhoitajana. En voinut kuvitellakaan että tuo tauti voisi viikon päästä vielä ihmisen mukana siirtyä toiseen talouteen. Siellä Tyyne sairasti ja joutui aivan tehohoitoon mentyään niin äkkiä huonoon kuntoon. Onneksi Tyynekin siitä tokeni, mutta kyllä se oli takkuista.

En usko että kissani ovat mitenkään erityisen herkkiä tai omaavat huonon vastustuskyvyn. Ja onhan näyttelyistä vuosikaudet saanut lukea kuinka AINA jonkun kissa on sairastunut. Pidän toki sitäkin mahdollisena että kissan kantama omakin viremia (calicit ym.) voivat näyttelyn jälkeen aktivoitua stressin, matkustelun ym. seurauksena. Etenkin jos kyseessä on hengitysteissä olevat ongelmat. Mahataudit sen sijaan tuntuisivat ehkä ennemmin juuri näiltä tarttuvilta ongelmilta.

Työskentelen itse hoitajana ja olen joskus aivan järkyttynyt siitä millä tasolla hygieniaosaaminen tai pikemminkin sen puute on näyttelyissä ollut. Siinä missä assarit kyllä putsaavat pöytiä, omia käsiään ja essujaan kiitettävästi, tuomareiden toiminta on uskomatonta. On sormuksia sormet täynnä, jokaista kissaa hinkataan ja halataan. Kädet desinfioidaan niin että se nyt on lähinnä tapa, eikä sitä tehdä ajatuksen kanssa. Ja sitten tämä mikä minua vihastuttaa eniten: käytetään se saakelin sama lelu jokaisen kissan suussa. Eikä lelua tietenkään desinfioida välillä tai missään välissä. Liekö sitä samaa lelua kuskataan mukana joka maan kolkassa olevissa näyttelyissä.

Toinen asia mihin olen myös kiinnittänyt huomiota on eläinlääkärintarkastukset. Siinä on heti ensimmäinen mahdollisuus saada kissalleen joku tartunta jos lääkäri ei satu olemaan turhan tarkka käsiensä desinfioimisen kanssa. Ja niin suoraan suusta suuhun siirretään edellisen kissan pöpöt. Pidän erittäin hyvänä muutosehdotuksena nyt kevään liittokokoukseen sitä että jatkossa eläintenhoitajat vain tarkistaisivat rokotukset. Eläinlääkärintarkastukset toimisivat jatkossa pistokokeina. Kyllä niitä oireilevia ja kipeitä kissoja näyttelyissä lääkärintarkastuksesa huolimatta on näkynyt. Ja tulee näkymään niin kauan kun vastuttomia näytteilleasettajia riittää.

Pidän kyllä erittäin vastuuttomana toimintana sitä että tuodaan ne samat kissat jokaiseen mahdolliseen näyttelyyn. Käydään jossakin edellisellä viikolla ja sieltä tulee mahatauti, sitten kun kissa on taas parin päivän päästä pelikunnossa niin ollaankin jo mukana seuraavassa näyttelyssä. Ei vain se kismitä että kissa taruttaa kaikki muut, mutta kissalle itselleenkään se ei ole hyväksi jos on vielä toipilas. Tai jos ei nyt just sen tautisen kissan kanssa tulla niin ainakin saman talouden muiden kissojen kanssa :( Näin facebook-aikana sitä on kiinnittänyt huomiota tähän asiaan. On ikävää että joillekin näyttelyt ovat niin tärkeitä. Mutta tähänhän ei voi vaikuttaa muuten kuin jäämällä omien kissojen kanssa kotiin. Ja siis tottahan se varmasti jokaisella on tiedossa että näyttelystä voi saada tartuntoja, mutta se minua nyt sieppaa että selvästi niitä vastikään sairastaneita sinne tuodaan.

Nyt kun Jyväskylän jälkeen TAAS saimme näyttelystä mahataudin, olin aivan raivon partaalla. Tällä kertaa kumpikaan näyttelyssä olleista kissoista ei sairastunut vakavemmin, mutta KOKO laumamme kävi läpi lievää ja vähän vakavampaa oireilua. Tällä kertaa 9-vuotias kotikissamme sairastui vakavimmin. Kävi nestehoidossa ja pikkuhiljaa alkoi toipua. Kuulin taas näyttelyn jälkeen että USEAT kissat olivat olleet kipeinä. Etenkin yläkerrassa ell-tarkastusta hoitaneen eläinlääkärin kautta aamulla kulkeneet. Tätä eläinlääkäriä on moni moittinut. Ja siellähän mekin kävimme. Minä en tosin hänen toiminnassaan mitään erikoista huomannut. Muut olivat huomanneet että ei desinfioinut käsiä lainkaan kissojen välissä :(

Suututti kyllä ja tosi paljon. Jyväskylässä olin vieläpä erityisen tarkka (ed. kerrasta viisastuneena) enkä antanut kenenkään yleisöstä räpöä kissojani ja desinfioin omiakin käsiäni erityisen tarkasti joka välissä. Sitä ei kuitenkaan voi estää jos tuomari tunkee sen saman lelun jokaisen kissan suuhun. Vai pitääkö jatkossa alkaa sanomaan tuomareille että voisitko olla leikittämättä kissaani leluillasi? Onko se sitten epäkohteliasta? Eikö tuomareilta voisi kokonaan kieltää omien lelujen käytön? Kyllähän jokainen kissan omistaja voisi vaikka ottaa oman lelun mukaan, jolla tuomari voi heilutella, jos ei muuten kissaa pysty arvostelemaan.

Näyttelyreissusta itsestään voisin kirjoitella myöhemmin lisää, kuvien kera :)

Noniin, nyt koitan taas hengitellä vähän aikaa :-)