keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Laidunkausi avattu!

Nökö on onnellinen kissa, kun se on saanut avata laidunkauden kavereidensa kanssa. Lunta on vielä ulkoilutarhan pohjalla, mutta tasojen päällä voi jo pomppia. Kuvia en valitettavasti tähän hätään ole ehtinyt vielä napsimaan. Yllättävän kylmässä ovat itämaisetkin uskaltautuneet ulkoilemaan. En ole viitsinyt rajoittaa niiden menoa, kun itse omaehtoisesti menevät. Eivät ne vielä siellä kyllä kauaa viihdy! Nökö sen sijaan saattaa patsastella tarhassa pitkiäkin aikoja.

Nökö täytti maaliskuussa 9-vuotta ja lahjaksi se sai oman lampaantaljan. Se oli mieluista, kuten kuvasta näkyy :-) Herrasmies osaa arvostaa!




Nököllähän todettiin kilpirauhasen liikatoiminta silloin näyttelyn jälkeen meille pesiytyneen mahataudin sivulöydäksenä labrakokeista. Sille aloitettiin heti lääkitys ja totesimme että nyt taitaa olla geriatrikerhossamme ensimmäinen jäsen - vanhojen kissojen sairaus! Kääk! Lääkekuurin aloittamisen jälkeen Nökössä on huomattu muutosta. Se on ollut huomattavasti rauhallisempi ja enempi sellainen kun aiemmin. Kilpirauhasen liikatoiminnan tyypillisinä oireina on piristyminen ja Nökön kohdalla se tarkoitti kyllä melkoista hyperaktiivisuutta. Emme sitä olleet tajunneet, mutta nyt kun ajattelemme asiaa niin kyllähän selvät oireet oli. Samoin laihtuminen ja siitä huolimatta loputon ruokahalu. Nyt Nökö on huomattavasti tasoittunut :) Ja painokin on alkanut nousta taas, se ehti laihtua ihan huomaamatta jopa PARI kiloa :o Vanhempia kissoja kannattaa siis punnita säännöllisesti!

Kevät toi mukanaan myös vähän ikävyyksiäkin, joiden seurauksena olen paljon miettinyt kasvatustani ja sitä mihin suuntaan haluaisin sitä viedä jatkossa. Sellainen olo ei kuitenkaan vielä ole, että aikoisin luovuttaa. Uskon että oikeilla valinnoilla pääsee vielä etenemään :) Pitkäjänteistä hommaa tämä on ja sen haluaisin koittaa muistaa että kiire ei ole mihinkään, vaan asioita voi ja pitääkin rauhassa miettiä :)

Pähkäilen aina hyvin tarkkaan sitä onko jokin tietty kissa varmasti riittävän hyvä kasvatukseen. Tietysti omaan kasvatukseen ja jatkoon valitsen aina sen mielestäni parhaan pennun (enkä siis tarkoita ulkonäköä vaan kokonaisuutta). Ei varmasti ole olemassa linjaa joka olisi 100% terve ja jossa ei olisi mitään riskejä. Minulla kalskahtaisi korvaan jos kasvattaja kertoisi että jonkun pentueen tausta on 100% terve tai riskitön - onhan tiedossa että meidänkin rodussa tietyt sairaudet ovat ns. rodulla jo hyvinkin tunttettuja. Olen tosi onnellinen että tunnen nykyisen kasvatusnaaraani emolinjan kahdeksan polven taakse, joten minulle on ehtinyt jo vuosien varrella muodostua käsitys siitä mitä seuraavassa polvessa haluan parantuvan. Ja taustalla on tietoa siitä mitä matkan varrella on tapahtunut. Sehän se kai lienee kasvatuksen idea - ei kukaan halua tietoisesti mennä takapakkia? Enkä nytkään tarkoita ulkonäköä vaan puhun kaikesta muusta: kissojen luonteista, naaraiden synnytysongelmista/onnistumisista, pentujen terveydestä jne.

En henkilökohtaisesti halua enää väen vängällä jatkaa sellaisella emolinjalla kasvattamista jolla homma lähtee menemään takapakkia tai ongelmat toistuvat kerta toisensa jälkeen. On siis sanomattakin selvää että pidän arvossa naaraita jotka synnyttävät ongelmitta - se ei aina ole minun emolinjassa ollut itsestäänselvyys. Emo-ominaisuudet sen sijaan ovat olleet 100% huippuluokkaa, siitä olen aina ollut kiitollinen että esim. sektioiden jälkeen naaraani ovat huolehtineet pennuista täydellisesti.

Minulla on ollut nyt neljän viimeisen kasvatusnaaraani kanssa sellainen "ongelma" että olen saanut niiltä jokaiselta vain yhden pentueen. Linjat on ainakin menneet vauhdilla eteenpäin, mutta sekään ei ole aina hyvä asia että kasvtuskissat ovat nuoria kun ne leikataan ja siirrytään heti seuraavaan. Mielummin myisin niitä lemmikkipentuja vaikka 5-vuotiaalta naaraalta jonka historia on jo vähän pidemmältä ajalta tiedossa. Myös kissan vanhempien ja esivanhempien osalta.

C- ja D- pentueeni syntyivät keisarinleikkauksella. Molemmat kissat olivat sijoituskissoja ja en halunnut että sijoituskoti joutuu kokemaan kaikki vaikeudet uudestaan jos toiset pentueet menisivät jälleen keisarointiin. Päädyttiin leikkauttamaan kissat. Seuraavasta polvesta valitsin kasvatukseen tietoisesti vähän kookkaamman naaraan, koska epäilin nuiden aiempien tyttöjen olleen kovin kapoisia lanteiltaan. Leveämmän tytön synnytys onnistuikin täysin ongelmitta. Toista pentuetta emme kuitenkaan saaneet koska naaras sai pahan kohtutulehduksen ja jälleen harmiksemme sekin piti leikata. Tämän naaraan jälkeläisistä valikoitui kasvatukseen naaras josta tuli myös isokokoinen ja synnytys sujui silläkin luonnollisesti. Sen sijaan tämä kissa sai pahan nisätulehduksen ja lopulta kuolioituneita maitorauhasia piti poistaa kirurgisesti. Taas jäi yhteen pentueeseen senkin kasvatusura.

Nyt minulla kasvaa kotona tämän epäonnisen emolinjan ainokainen, jolla on ollut kolme kiimaa ja sen jälkeen diagnosoitiin kohtutulehdus. Nyt saamme taas jännittää miten tässä oikein käy. Kohtu onneksi ultrattiin tyhjäksi antibioottikuurin jälkeen ja nyt odotamme seuraavaa kiimaa. Siitä olisi määrä lähteä tapaamaan sulhoa. Olen odotellut kiimaa alkavaksi koska vaan, mutta arvatenhan se alkaa heti kun parin viikon päästä pakkamme laumamme Leville viikoksi mökkeilemään. Heh..

Voihan se tietysti olla vain sattumaa että ongelmia on ollut - onhan osa ongelmista olleet täysin erilaisia. Mutta tietysti se pistää miettimään pääsisinkö jollakin uudella emolinjalla näistä ongelmista kokonaan eroon.. Toivon kyllä todella että Sampullekin pennut saadaan kohtutulehduksesta huolimatta ja sen jälkeen pähkäillään taas jatkoa.



Sansa, Ukko ja Nökö

Ei kommentteja: