No nyt niitä taas minunkin kotona viilettää! Pennut tosin on jo 5-viikkoisia riiviöitä ja juoksevat korvat luimussa pitkin pentuhuonetta. Tällä hetkellä harjoitellaan kovasti sisäsiistiksi ja aika nopeasti pienet on jo oppineet laatikolla käymään. Myös tutustuminen aikuisiin kissoihimme on alkanut, joskin mm. Nököä pelottaa pennut niin hirveästi että se käy vain sähisemässä niille pentuhuoneen ovella :D Riksi on jo viettänyt pentujen kanssa jonkin verran aikaa.
Tässä alla Minna Mursun ottamia kuvia pennuista (kuvissa n. 4 viikkoisia):
Sansahan siis synnytti 27.7. oikein mallikkaasti, n. tunnin sisään, kaikki kolme pentuaan. Siamilainen poika, itämainen tyttö ja siamilainen poika. Pojat ovat väriltään cremenaamioita ja tyttö on kilpikonnatabby (tyttö on minun eka ei-diluutio itämaiskonna ja vieläpä klassinen! mikä lottovoitto!). Ne oli kaikki syntyessään tosi isoja, n. 150 grammaisia möykkyjä. Kasvavat myös aivan järkyttävää tahtia!
Tytön pitämistä olen miettinyt ja voi olla että se jää minulle itselleni. Pojista on ollut jonkin verran kiinnostusta, mutta mitään sitovia varauksia ei ole tehty. Pyrin nyt katselemaan sopivia koteja pojille ja päätöksiä tehdään lähiviikkoina. Niitä voi toki edelleen kysellä!
Sansa aloitti ikäväkseni jo ekan kiimansa synnytyksen jälkeen ja olen pähkäillyt mitä sen kanssa oikein keksin. Pelkään ihan hirveästi kohtutulehduksen uusivan. Kiima tosin ei ole ollut kovin voimakas, koska ei ole antanut Riksin (kastraattiherra) ollenkaan astua itseään, kuten yleensä antaa. Ehkä pennut vaikuttavat tuohon asiaan.
Minulla on tulossa iso elämänmuutos lokakuussa, joka vaikuttaa paljon kissaharrastukseeni ja kasvatustoimintaankin. Vähän on vielä kaikki auki, todennäköisesti pidän nyt kissatouhuista koko ensi vuoden taukoa. Olen muuttamassa 15.10. alk. Ouluun muutaman kissan kanssa. Ex-avopuolisoni ja osa kissoitamme jää hänen kanssaan asumaan nykyiseen kotiimme. Mitään tarkempaa kissajakoa ei olla vielä tehty, mutta alustavia mietteitä kyllä on olemassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti