torstai 23. huhtikuuta 2009

Alisa ja Selma

Alisasta ja Selmasta tuli pari oikein ihanaa kuvaa omasta kodista. Perheen nuoriso Eino ja Vilho ovat ottaneet uudet perheenjäsenet kuvista päätellen oikein hyvin vastaan. Selma on ollut kuulemani perusteella touhukas pikkuneiti ja Alisa on vähän rauhallisemmin tutustellut uuteen kotiin.

Tytöt ovat muuten ensimmäiset kasvattini jotka ovat muuttaneet lapsiperheeseen. Ei sillä, että jotenkin syrjisin lapsiperheitä, ei vain ole koskaan aiemmin osunut kohdalle :)

Tässä ekassa kuvassa on "Pikkuveljellä" Selma sylissä



Ja toisessa kuvassa "Isoveli" on saanut molemmat kissat syliinsä :)



Selma näyttää tuossa kuvan etualalla melkein yhtä isolta kuin emonsa!

Viikonloppuna on edessä RUROK:n näyttely Vantaalla ja lähdemme ajelemaan jo perjantaina aamulla. En edes halua ajatella kuinka kauan matka tulee kestämään.. Onneksi ehtii nukkua kunnon yöunet ennen näyttelyä. Näyttelyssä ollaan lauantai, mutta kotimatka aloitetaan vasta sunnuntaina. Lauantaina viemme näyttelyn jälkeen Jeeran ja Kookokseen Tiialle.

Meidän talo hiljenee kyllä hirveästi kun pojat lähtee.. Aki on erityisen ihastunut Kookokseen, taitaa molemmilla tulla ikävä toisiaan :)
.

Ei kommentteja: