torstai 19. helmikuuta 2009

Näyttelypöpö

Meidän Riksi sai ilmeisimmin Jyväskylän näyttelystä jonkun pöpön, ainakin itämisaika täsmää epäilyihin. Se on todella kipeä ja on kamala katsoa noin sairasta kissaa. Kaikki karvat on ihan pörröllä ja se vaan tuijottaa eteenpäin lasittuneilla silmillä. Eilisen päivän oksenteli, mutta ajattelin sen illalla jo helpottaneen kun oksentelu loppui. Tänäänkään se ei vielä ole syönyt mitään ja on menny vähän huonommaksi. Tulee itselläkin huono olo toisen puolesta :(

Täytyy toivoa että pennut säilyvät, mitä ikinä tuo onkaan. Omaa tyhmyyttähän se on että käytin kissaa näyttelyssä silloin kun on pentuja. Ei parin oven eristys kuitenkaan mitään eristä, meidän ihmisten mukanahan ne pöpöt kulkee.

Toisaalta on meillä käyty näyttelyissä vuosikaudet ilman mitään ongelmia. Huonoa tuuria siis.

Tunnin päästä on lääkäriaika ja saanee ainakin nestettä ja jospa lääkäri saisi vilkaistua nieluun, ettei siellä ole mitään.

3 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Voi Riksi reppanaa! Toivottavasti menee nopeaan ohi, eikä tule pikkuisille mitään!!!

Meillä kädet kyynärpäitä myöten ristissä ettei meille tule mitään!!! Onneksi meiltä kotoa oli vain Onni, jolla on hyvä Onni ;)

Hanne kirjoitti...

Vissiin tuolla moni muukin sai mahapöpön. Meillä ei ainakaan vielä näy oireita, toivottavasti ei tulekaan. Se on niin kivaa aina kun vatsatauti vaeltaa koko porukan läpi! :D Me ollaan onneksi hyvin säästytty noilta, yhden kerran saatiin vatsatauti tuliaisiksi, mutta sekin meni sievästi ohi itsestään.

Toivottavasti Riksin pöpö paranee eikä tartu muihin, pentusiin etenkään!

Elina kirjoitti...

Kuulostaa hyvin samalta kuin se kerta, kun Tuisku pentuna keräili paneelista jonkin vatsapöpön. Meillä oksennus tuli aina 17:00 kieppeillä ... 5 päivän ajan ruuttasin sille hill'sin ad:tä ja elektrolyyttivettä. Tokeni kyllä sitten! Paranemisia Riksisille!