Tuntuu oudolta että vastako siitä on kolme vuotta aikaa, kun meillä syntyivät ensimmäiset pennut. Joskus näinkin päin, yleensä vuodet lipuvat ohi ihan huomaamatta, mutta nyt tuntuu että aika on mennyt tässä suhteessa madellen. Tuntuu että siitä on ainakin 5 vuotta :-) Nyt meillä on jo neljäs pentue kierroksessa, kolmas ikioma.
Anatolian R-pentue siis näki päivänvalon tasan kolme vuotta sitten. Reiska ja Minni jäivät Ouluun lemmikeiksi, Gee on edelleen meillä emännöimässä ja Kimi sekä Tömppä muuttivat ulkomaille siitoskissoiksi. Tömpästä en ole kuullut pitkään aikaan mitään, Sanna varmaan tietää neidin kuulumisia enemmän. Britney päätyi monen mutkan kautta sijoituskodista ensin takaisin Sannalle ja tätä nykyä asuu Arhantin-kissalassa, mistä olen bongannut ainakin yhden pentueen, jonka emona Britney on toiminut. Kimi kollitteli 2,5 vuoden ikään asti Ruotsissa Göranin kasvattajan luona ja viime kesänä pääsi palleistaan.
Onnea kolmevuotiaille!
Ja tässä kuvia 3-vuotiaista pienenä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti