Kuu vaihtui marraskuuksi ja täällä Oulussa ehdittiin jo elellä hyvin talvisissa tunnelmissa. Nyt tosin lumet näyttävät jo sulaneen suurimmaksi osaksi pois.
Alisan ja Riksin ensimmäisestä astumisesta on myös vierähtänyt viikko, mutta tietenkään tässä vaiheessa ei tiinehtymisestä voi sanoa mitään. Kovasti nuori pari täällä riehuu ja painii, nyt kun kiimakin on loppunut. Alisa vaikuttaa hyvin onnelliselta kissalta ja on hyvässä kunnossa mahdollista tiineyttä ajatellen. Riksi taas ei tunnu muuttuneen höppänäpennusta miksikään. Tänään olen sille parin tunnin ajan heittänyt leluja ja hiuspompuloita. Minä luovutin, Riksi olisi vielä jaksanut noutaa ja tuoda leluja yhä heitettäväksi.
Tuittu lähti myös "vihoin" sijaiskotiin asumaan. Meillä neiti ehti viettää vajaat pari kuukautta, koska en onnistunut löytämään muualta väliaikaistakaan paikkaa sille. Meillä jouduttiin pitämään laumaa erillään Tuitun "takia", joten parempi että pääsi nyt yhden kissan kaveriksi siksi aikaa että oma koti löytyy. Meillä on ollut kovin rauhallista Tuitun lähdön jälkeen. Gee etenkin tuntuu olevan taas rento oma itsensä, kun ei koko ajan tarvi kytätä ja vahtia mihin se vieras kissa menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti