keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Lääkärissä

Olin varannut Geelle ajan ultraan tulevaksi torstaiksi. Sunnuntaina huomasin, että se pissaa verta. Onneksi neiti tykkää pissiä pehmeille alustoille ja tyrkylle jäänyt päiväpeite piti pissiä. Veri erottui ihan selvästi. Edellisenä päivänä olin muuton keskellä vanhassa asunnossa ihmetellyt tummahkoja pissapaakkuja, mutta en siinä kiiressä ehtinyt kiinnitämään niihin tarkemmin huomiota :(

Maanantaita odoteltiin, tuntui että Gee meni ihan "hulluksi" välillä, se juoksi vessasta aina kamalaa kyytiä pois, muristen ja karvat pörröllä. Muuten oli kyllä ihan normaali ja touhukas oma itsensä. Maanantaille sain ajan iltapäiväksi lääkäriin ja käskyn ottaa pissanäyte. Ei se kovin vaikea homma ollut, kun taas vaan houkutteleva alusta esille ja kauha kädessä odottamaan. Meni ehkä kaksi sekuntia kun Gee jo kyykki lattialle laitetun pesän päällä. Sain kauhallisen pissiä pakasterasiaan. Pissä oli tuolloin ihan tumman punertavaa.

Lääkärissä Gee hieman aristeli masuaan, joten päätettiin pitää torstain ultra-aika voimassa. Saatiin siis antibiootit tulehdusta lievittämään, joka toivottavasti veisi kipuakin pois. Näytteessä ei ollut kiteitä sentään.

Nyt olen kyllä jo varma ettei se nytkään ole tiineenä :(

Jospas tää tästä nyt alkais kääntyä paremmaksi.. Kyllä tämä Geen pentuprojekti tuntuu ihan mahdottomalta.. mutta ehkä tässä nyt sitten oli syy, mistäs sitä tietää kuinka kauan on tulehdusta ollut??

Ei kommentteja: