keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kastraattikerhoon uusi jäsen

Perheemme kissoista 100% edustaa jälleen kastraatteja. Ukko leikattiin maanantaina ja leikkautukseen päädyin, koska en hoksannut pyytää sille siitoshyväksyntää jo nuorten luokan-näyttelyssä lokakuussa :( Se alkoi merkkailemaan aivan hirveästi ensimmäisen morsiamensa vierailun jälkeen ja olimme jo sen jäädessä meille kotiin päättäneet että se leikataan heti jos alkaa pissailemaan. Kaksi aiempaa kolliamme Mao ja Riksi olivat täysin siistejä poikia, joten tietystikään kolmatta kertaa ei voi käydä niin hyvä säkä, HÖH.

En viitsinyt hurjasti merkkailevaa kollia viedä näyttelyyn (ja hotelliin). Mitä järkeä olisi ollut matkustaa Vantaalle asti siitoshyväksyntää varten ja sitten kissa olisikin leikattu pahimmassa tapauksessa viikon päästä kusemisen yllyttyä? No omaa huolimattomuuttahan se vaan oli, kun en tajunnut tarkistusluokkaan ilmoittaa jo lokakuussa. Tietääpähän jatkossa jos on leikkaamattomia kolleja itsellä (heh, tuskin) tai kasvatteja / sijoituskissoja, että pyytää sen hyväksynnän varalta. Me käydään niin harvoin näyttelyissä muutenkin, ettei se oikein ilman isompaa säätöä onnistu jos tilanne karkaa käsistä. Helpompaahan se on niille jotka asuvat sellaisella seudulla missä näyttelyitä järjestetään useammin.

Vietin siis pitkän matkustuksen ja raskaan viikonlopun sijaan ihanan reuntouttavan viikonlopun kotosalla. Varasin kollille leikkautusajan heti maanantaille! Harmittaa tietysti, koska pojalle oli sovittu pari astutusta, mutta sillä ehdolla ettei se ala kuseskelemaan..

Ukon ekat ja ainoat pennut syntyvät ensi viikolla ja tulevat olemaan tiiviin ja harkitun yhteistyön tulos. Jännittää! Meillähän on aina jäänyt oman kollimme tytär kotiin, mutta perinne taitaa nyt katketa? Alunperinkään minulla ei ole ollut aikomusta itse käyttöö Ukkoa, koska ainoat omistamani naaraat ovat sen äiti ja sisko.

Onneksi molemmille tytöille on tulossa pentueet keväällä ja kasvattaja on jo vastaanottanut anomuksia Ukko-klooneista :)

Ei kommentteja: