Lupasin kirjoitella enemmän Kempeleen näyttelyistä.. Kuten nuista edellisen sivun tuloksista näkee, viikonloppu meni meidän osalta varsin mukavasti.
Kaikki tuntui sujuvan myös hyvin järjestelyjen osalta, vaikka nyt itse sanonkin. Ainakaan mitään valituksia ei ole tullut ja palaute on ollut tähän mennessä positiivista. Ainahan jotain pieniä ongelmia ilmenee, mutta niistä voi ottaa opiksi tulevia vuosia ajatellen (jos tässä nyt vielä mukana touhutaan). Mun viime viikot on menneet aika pitkälti näyttelyn järjestelyjä hoidellen, joten kamalasti ei nyt huvita enää näyttelystä kirjoitella.
Ainoastaan haluan vielä kiittää kaikkia näyttelyn talkoisiin, järkkäilyihin ja sihteeristön pyörittämiseen osallistuneita yhteistyöstä! Tänä vuonna vapaaehtoisia oli mukana ennätysmäärä ja se lämmitti mieltä todella paljon!
Harmillista on aina se ettei omassa näyttelyssä ehdi hirveästi juttelemaan tuttujen kanssa. Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut siitä, koska minulla oli aivan oikeasti hommaa! Omat kissani ehdin sentään esitellä ja seurata nelosten tp-valintoja ja paneelia :-)
Kissojen tuloksista yllätyksellisimmät olivat Geen TP lauantaina (oletin Alisan voittavan). Lotte kävi myös paneelissa, mutta vain sen takia kun vastustaja samalla tuomarilla oli absent. Paneelissa Lotte ei antanut kovin kovaa vastusta Hannen Mörölle, josta tuli JW! Onnittelut siitä :) Paneelissa kastraattiurosksissa vastakkain olivat kasvattini Rambo ja Ozzy. Näistä Rambo vei voiton :)
Yllätys oli myös Riksin TP sunnuntaina ja kun toiselta tuomarilta ei tullutkaan vastustajaa paneeliin, oli Riksi suoraan KPA! Tuomari tykkäsi Riksin lihaksikkaasta kropasta pään muodosta ja kehui porkkanaväriä sekä kontrastia. Paneelista höntti kolli kannettiin syliini häntä onnesta pöwwöisenä ja se oli kuulema yrittänyt paneelihäkistä käsin kosiskella kaikkia lähitienoon naisia.. Ihana Riksi <3 Tähän on hyvä lopettaa näyttelyt leikkaamattomana, seuraavan kerran sitten kastraattiluokkiin pallittomana :)
Yhyy, nyt pitää taas odottaa vuosi Porokin näyttelyä :'( Töitä tehden se meni vielä niin nopeasti ohikin.
1 kommentti:
Hienoa Riksi :-)
Lähetä kommentti