lauantai 29. joulukuuta 2007

Juoksutauko

Kyllä se vaan on ihmeellistä miten nämä tytöt osaa? Seittemän viikkoa on jo kulunut siitä, kun geen viimeisin juoksu loppui. Tuskin on mahiksia toivoa juoksua ensi viikoksi, silloin laskettu aika osuisi talvilomani päälle.. TYLSÄÄ!

Oon suunnitellut pentuja varten jo kaiken niiiiin valmiiksi, että oishan se kiva saada ne pennut edes alulle. On makuuhuoneen ja työhuoneen paikkojen vaihtoa luvassa. On hankittu makkarin oveen pieni portti, on hankittu hieno uusi kevythäkki, johon Gee saisi vauvansa tehdä. Ihan pieni pentukuume vaivaa.. Gee saisi alkaa palkita tämän odotuksen pikkuhiljaa ja päästellä niitä sulosointuja kidastaan, joita yleensä ei kaivata.

Joku varmaan jo huomasi, että vanhempieni poikien sivuille on lisäilty juttua. Tarkoitus on nyt näillä näkymin pitää molempia poikia leikkaamattomana jonkin aikaa. Katsotaan miten ne alkaa äijäillä. Mitään matadoreja niistä ei ole tarkoitus tehdä, vain muutama pentue YHTEENSÄ, jos nyt sitäkään. Mielestäni on kuitenkin parempi käyttää molempia vaikka yhdenkin kerran, kuin että yhdellä tehdään hirveä määrä pentueita.

Äiti soitteli jo mökiltä eilen, että Lempo on harjoitellut niskaotteita veljeensä.. Kerranhan se on jo "merkannut" - kusi keittiön lavuaariin, hups.

Ei kommentteja: