sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Seinäjoella 10.-11.11.2012

Ilmoitin pennut Seinäjoen näyttelyyn melkein heti kun ilmoittautuminen alkoi. Ajatuksena oli ne viedä sinne joko yksin tai sitten mahdollisten uusien omistajien kanssa. No Eeva-Liisa lupasikin lähteä mukaan vointinsa salliessa. Pentujen lisäksi ilmoitin myös viime tingassa Ukonkin, koska ajattelin sille nyt (kannustusta saatuani) hakea sen puuttuvan sertin IP-titteliä varten, jotta päästään käymään 6-luokkaakin uusiksi. Minusta on aina tylsää kun kissat valmiistuu supreme-titteleihin niin äkkiä, joten minun tapauksessa se kontraamisen unohtuminen oli aika hyvä juttu. Nyt voi Ukon kanssa käydä useammin ennen viimeisen tittelin saavuttamista.


Yllätetty Ukko nuokkumassa kavereiden kanssa <3

Eeva-Liisa ja Halti tulivat meille yöksi jo perjantaina, saatiin nukkua vähän pidempään aamuyöllä. Minä olin ekaa kertaa kuskina meidän reissulla. Pieni tilaihme-Audini imi aika hyvin kissat, näyttelykamat ja kahden naisen vaatenyssäkät sisäänsä. Niin ja kyydissä matkasi myös Jaanan Esko-exotic ja sen roippeet. Menomatka oli helppo ajella, eikä muuta liikennettä juuri ollut. Navigaattori tosin teki meille pienen mutkan, kun ajattikin meidät rantatietä.. Saattoi se silti olla nopeampi reitti kun tie oli isompi. Kotimatka (eri reittiä) sen sijaan oli aika painajaismainen hirveän vesisateen ja pimeyden vuoksi. Tie jota ajoimme oli hirveä kinttupolku ja vastaan tuli autoja koko ajan, joiden valot häikäisivät niin pahasti märän ikkunan, että tuntui siltä kun olisin ajanut melkein sokkona. Olen ajanut autoukoulun ja saanut ajokorttini vasta tänä vuonna tammikuussa, joten en todellakaan ole mikään kokenut kuski.

Väsyneenä ajaminen on aina aika hysteeristä ja oikeastaan meidän koko viikonloppua kuvaa tuo adjektiivi ehkä parhaiten muutenkin. Oli todella onnistunut ja mukava näyttelyreissu. Eikä vähiten siitä syystä että lähes kaikki parhaat kissaystävät oli paikalla. Seniaa ja Soilea en ole nähnyt varmaan pariin vuoteen, joten oli oikein toivottu ja odotettu juttu nähdä heidät. Senja oli myös paikalla Mokon kanssa <3 Muitakin tuttuja, uusia ja vanhoja, oli kiva tavata!

Tässä vielä meidän porukan tulokset:

Feanorian Enterprise, OSH d 24 la: CAPIB, IP, NOM, BIS su: CAGPIB, NOM BIS
Feanorian Farfalla, SIA e EX1 la & su
Feanorian Fus Ro Dah, SIA e EX1 la & su
Kaotik Kiwi Klassik, OSH b 22 su: CAC


Halti ei odotetusti sijoittunut tp-valinnoissa häntäknikin vuoksi, mutta molemmat tuomarit sanoivat että muuten tyypin puolesta Halti olisi ollut heidän molempien paras pentunsa (ollenkaan muita pentuja väheksymättä). Ja Kristiina Rautio sanoi että Halti oli koko hänen päivän paras kissansa :) Kirjoittikin sunnuntaina seteliin yleisvaikutelman kohdalle: Tuleva WW kastraatti??? :) Pitääkö sitä matkaa Tanskaan jo alkaa miettiä? :D


On se vaan komea poika <3 Melkein ei meinaa uskoa että omaa tuotantoa..

Näyttelyissä Haltia on ollut tarkoitus käyttää pääosin vasta kastraattina. Mutta treenaaminen on hyvä aloittaa ja nuorena ja siksi poika käy näytillä muutamia kertoja nyt pentuna/nuorena. Avoimeen luokkaan sitä ei tietystikään viedä, kun ei sertejä voi saada hännän vuoksi.

Pennut olivat näuyttelyssä tosi rentoja ja olen aivan hirveän onnellinen Sansan reippaudesta. Se vain kehrätä hurruutti kaikissa tilanteissa <3


Sansa-murunen <3 ja taustalla Ukko kippuralla pesässä <3


Näin Halti rentoutui arvostelun jälkeen <3

perjantai 9. marraskuuta 2012

Sansa

Viimeisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt. Ei meillä hirveästi ole mitään erikoista tapahtunutkaan.

Kuutti muutti yhdessä poikansa Haltin kanssa takaisin omaan kotiin Eeva-Liisan perheeseen. Siellä pojan sopeutuminen perheen akkakissalaumaan on sujunut oikein hyvin. Haltista on tullut oikein kivan näköinen poika!



Ja Sansa jäi meille kotiin :-) En ollut ajatellut asiaa juurikaan, mutta ajatus naaraan jättämisestä kotiin tuntui sopivalta kun olin ollut ostamassa muualta tyttöä, mutta se projekti tyssäsi harmillisesti. Olin myös harkinnut tytön myymistä toiseen kissalaan ja sijoittamistakin, mutta muutamat asiat saivat mieleni muuttumaan niin että tyttö jäi kotiin. Sansa osasi tietysti myös hurmata meidät, kuten kaikki meille aiemminkin kotiin jääneet ovat tehneet(Gee, Lotte, Ukko)! :)


Sansa on kaverustunut kissojemme kanssa hyvin ja se on hirveän reipas pentu! Ehkä pahin riiviö mitä meillä on ikinä ollut?!?

Nökö ei aina jaksa välittää pennun riekkumisesta ja yleensä saa Sansan huutamaan teatraalisesti kun istuu sen päälle tai alkaa muka painimaan sen kanssa :D Pentu on sitä mieltä että ainoastaan se saisi hyökkiä ja kiusata isompia. Nököllä onneksi on hyvät hermot eikä se tosissaan pentua pistä ojennukseen. Huvittaa katsoa kun Sansa hyppii Nökön ympärillä ja oikein härnää. Välillä Nökö sitten pesee ja hoitaa pentua oikein antaumuksella.

Rankan kesän jälkeen olen ollut tänä syksynä jotenkin normaalia väsyneempi. Olen ravannut lääkärissä tutkimuksissa ja jotain selitystä tälle olen saanutkin, mutta vielä jatketaan tutkailua ja turhauttavaa odottamista. Onneksi kohta on Joulu ja se jos mikä piristää! Rakastan Joulua ja perheen kanssa olemista! Olen jopa ekaa kertaa vuosiin vapaalla koko Joulun. Ja Vuoden alussa pidän lomaa.

Olemme menossa tulevana viikonloppuna Seinäjoelle näyttelyyn. Heinäkuussa oltiin viimeksi kotinäyttelyssä ja vaikka en hirveästi ole kaivannut näyttelyitä, on Seinäjoelle kiva mennä tapaamaan kavereita joita en ole nähnyt pitkiin aikoihin!

Myös yhteisomistuspoikamme Moko on tulossa paikalle sunnuntaina! Moko on käynyt Senjan kanssa myös TICA-näyttelyissä ja saanut siellä oikein mukavia arvosteluja! Mokosta on kasvanut komeakroppainen ja tasapainoinen poika <3 Ihana nähdä sitä!


Kuva Pauli Anerva

Mukavaa loppuvuotta kaikille, kirjoittelen taas kun saan inspiraation. Ehkä jotain Seinäjoen reissusta, jos saan aikaiseksi!